Lausunto tietotekniikan standardisoinnin uudesta organisointimallista
24.3.2006
Näkemys asian merkityksestä
Kyseessä on erittäin merkityksellinen asia. Olisi myös tärkeää löytää taho, joka koordinoisi keskitetysti sekä virallista, että epävirallista standardointia.
Näkemys parhaasta organisaatiomallista
Paras organisaatiomalli olisi sellainen, jossa toimintaa koordinoi asiantunteva ja riittävästi rahoitettu organisaatio, jolla on edellytyksiä tarvittavan asiantuntijaverkoston ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Verkostomainen toimintatapa on perusedellytys toimittaessa näin laajalla kentällä. Organisaatio voisi olla jokin alueella jo toimiva yhdistysmuotoinen toimija, kuten esim. Tietotekniikan liitto tai jokin tutkimus- ja korkeakoulumaailman organisaatio.
Näkemys toiminnan rahoittamisesta
Toiminnan tulisi olla pääsääntöisesti julkisin varoin rahoitettua. Rahoituksen ei tulisi perustua standardien myyntiin, sillä se toimii esteenä niiden leviämiselle ja siten vaikuttavuudelle.
Valmius osallistua omaa toimialaanne sivuavaan standardisointiin Suomen Internet-yhdistyksellä ei ole resursseja osallistua laajassa mittakaavassa standardisointityöhön, mutta Internet Societyn suomen osastona, olemme mukana organisaatiossa, joka mahdollistaa Internet-standardisointiorganisaatio IETF:n toiminnan.
Valmius rahoittaa toimintaa
Suomen Internet-yhdistyksellä ei ole mahdollisuuksia rahoittaa standardisointitoimintaa.
Kunnioittaen,
Tommi Karttaavi Puheenjohtaja Suomen Internet-yhdistys – ISOC Finland
|