Osanottajat:
Ahonen, Paavo
Hyvätti, Jaakko
Junes, Jukka
Järnefelt, Mirka
Karttaavi, Tommi
Kortti, Heikki
Lahti, Jarmo
Lahtinen, Petri
Larmela, Timo
Leppänen, Juha
Valittiin kokouksen puheenjohtajaksi Paavo Ahonen, sihteeriksi Tommi Karttaavi ja pöytäkirjan tarkastajiksi Mirka Järnefelt ja Petri Lahtinen.
Pöytäkirjan vakuudeksi:
Paavo Ahonen, puheenjohtaja
Tommi Karttaavi, sihteeri
Pöytäkirjan tarkastajat:
Mirka Järnefelt
Petri Lahtinen
Suomen Internet-yhdistys - SIY ry.
Suomessa Internetin käyttäjämäärä on ollut
jatkuvassa kasvussa. Jo noin puoli
miljoonaa suomalaista käyttää Internet-verkkoa viikottain.
Tarve Internetiä
koskevan perustiedon levitykseen ei siten ole kovin suuri.
Sitä vastoin Internet-palvelun laadussa on huomattavia eroja ja
kuluttajat
eivät välttämättä ymmärrä, mistä
esimerkiksi Internet-verkon hitaus johtuu.
SIY:n eräs tehtävä voisi olla Internet-palvelun laadun
valvonta ja kuluttajien
neuvonta.
Internetin hyödyllisyys käyttäjien kannalta riippuu suuresti
siitä, että
verkkoon tuotetaan uusia palveluja, jotka helpottavat asiointia. SIY
voisi
toimia aloitteentekijänä uusien palvelujen kehittämisessä
verkkoon.
Verkon yleistyessä myös verkon erilainen väärinkäyttö
tulee yhä vakavammaksi
ongelmaksi. Tietokonejärjestelmiin murtautumiset, verkon salakuuntelu
tai
virusten levittäminen ovat esimerkkejä väärinkäytöksistä.
Niitä vastaan SIY
voi toimia levittämällä tietoa suojautumismahdollisuuksista
sekä eettisestä
verkon käytöstä eli verkkoetiketistä.
SIY osallistuu Internetistä käytävään keskusteluun
ja seuraa
tietoliikenteeseen liittyvän lainsäädännön
valmistelua ja pyrkii vaikuttamaan
siihen.
Suomalaiset ovat erittäin aktiivisia Internetin ja sen palvelujen
käyttäjiä.
Sitä vastoin osallistuminen verkon kehittämiseen ja uusien
palvelujen
tuottamiseen on vähäisempää. SIY pyrkii osaltaan
kannustamaan suomalaisia
tutkijoita ja asiantuntijoita osallistumaan aktiivisesti IETF:n työryhmien
toimintaan levittämällä tietoa niiden toiminnasta.
SIY tiivistää yhteistyötään muiden tietoliikennealan
toimijoiden ja
järjestöjen, erityisesti Tietotekniikan kehittämiskeskuksen
kansssa.
SIY on Internet Societyn osasto Suomessa. SIY osallistuu myös Euroopan
ISOC-osastojen koordinointikomitean työhön.
Liite 2
Suomen Internet -yhdistys SIY ry
Henkilöjäsenmaksut: 50 * 60 mk = 3000 mk
Yhteisöjäsenmaksut: 5 * 500 mk = 2500 mk
ISOC jäsenmaksut:
Yhteisöt: 5 * 5000 mk = 25000 mk
Normaalijäsenet: 40 * 200 mk = 10000 mk
Opiskelijat: 10 * 140 mk = 1400 mk
Seminaaritulot: 20 * 700 mk = 14000 mk
Seminaarien sponsorointi: 4 * 5000 mk = 20000 mk
Avustukset: 2000 mk
-------------------------------------------------
Yhteensä: 77900 mk
MENOT
ISOC jäsenmaksut: 36400 mk
Seminaarit:
- Ilmoitukset: 4 * 5000 mk = 20000 mk
- Järjestelyt: 4 * 2000 mk = 8000 mk
Jäsenkokoukset: 4 * 1000 mk = 4000 mk
Tiedotustoiminta (ml. web-saittti): 3000 mk
KV-toiminta: 3500 mk
Hallintokulut (ml. pankki- ja postikulut): 2000 mk
Sekalaiset menot: 1000 mk
-------------------------------------------------
Yhteensä: 77900 mk